Pohdintaa omasta itsestä
Eletty elämä ei ole mikään lasti, joka pitää unohtaa. En voi heittää menneisyyttä pois ja aloittaa tyhjästä uutta erilaista elämää. Minun pitää hyväksyä mennyt, myös väärin tehdyt asiat. Jos kuormani tuntuu raskaalta, se ei kevene sillä, että yritän unohtaa, vaan minun pitää pystyä antamaan anteeksi. Toisille ihmisille on melko helppo antaa anteeksi, mutta minun pitää pystyä antamaan anteeksi myös itselle, ja se onkin vaikeampi juttu, kun minä on niin läheinen henkilö minulle itselleni. Minulla on suojakuori, minua ei saa tulla lähelle. Lapsena ja nuorena en puhunut asioistani vanhemmilleni, en siskolleni, en kenellekään. Koin, että mitä vähemmän puhun, sitä vähemmän saan moitteita ja häpeää osakseni. Erilaisuudellani ja sivuun vetäytymiselläni viestitin koulukavereilleni, että pysykää kaukana minusta, antakaa minun olla rauhassa, kiusata saatte, kunhan ette rupea tai yritä ruveta ystävikseni. Kiusaajatkin olivat helpompia kuin liian läheisiksi pyrkivät kaverit. Ystävyys olis...
