Alku aina hankalaa

 

Moi

 

 

Pikkasen meni aikaa ennen kuin sain kirjoitettua toisen tekstin tähän blogiin. Jospa seuraavia tulisi vähän nopeampaan tahtiin.

Nyt kun katselen tuota aikaa taakse päin, en yhtään ihmettele. Kevät kaksi ja puoli vuotta sitten oli elämässäni merkityksellistä aikaa. En nyt palaa siihen, niin on itselleni parasta. Tässä vaan ihmettelen.

Tuo, mikä oli silloin haaveeni, ei toteutunut, tai se on nyt pikkasen myöhässä, voisin sitä nytkin alkaa toteuttamaan. Mitä kirjoituksiani tuolloin tarkoitin, sitä en enää muista.

On joku voima, joka aina sekoittaa asiakirjat kovalevyllä ja nimeää ne niin hullusti, etten onnistu löytämään etsimääni. Pitäisi oikein keskittyä nimeämiseen, niin asiakirjojen kuin kansioidenkin. Se pitää tehdä yhtäjaksoisesti, jos väliin tulee parin päivän katkos, ei enää voi muistaa mitä oli tehnyt ja mitä suunnitellut.

Muistikirjojen kanssa on vähän eri juttu. En väitä, että ne olisivat järjestyksessä, mutta minulla on jonkinlainen muistikuva siitä mitä minkäkin värisessä tai kuviollisessa kirjassa on. Tai siis, en noista muutaman vuoden vanhoista mitään muista. Noita kirjoja on paljon, sillä kirjoitan nykyään päiväkirjani kuulakärkikynällä kiinalaiseen A5-kokoiseen kirjaan. Siinä on yksi asia, joka kertoo minusta jotakin.

Olen tehnyt jo nyt uudenvuoden lupauksen, etten enää vuodenvaihteen jälkeen kirjoita joka liikettäni paperille. Allakan tarvitsen ja bujon, ja jotakin saan kirjoittaa, mutta mitä ja mihin, siinä on pohdittavaa loppuvuodeksi.

Pitää pysyä kiinni tässä hetkessä, eikä karata joulun jälkeiseen aikaan ja ensi vuoteen.

 

 

 

Pöydälläni on aina kasa sekalaisia muistikirjoja.

 

 

R